sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Valokoriste

Leppoisaa sunnuntaita!

Eilen kävin metsästä keräämässä mustikanvarpuja, jotka sitten uitin valkoisessa maalipöntössä ja valutin sekä kuivatin uuninpankolla. Sitten laitoin pieneen rottinkikoriin oasis-sienen ja tökin varvut siihen. Sienen peitoksi ja koristeeksi varpujen juurille asettelin jäkälää. Varpuihin sipaisin ihan vähän crystal-kimalleliimaa, korin molemmin puolin kahvaan tein rusetit kankaisesta joulunauhasta ja viimeiseksi lisäsin led-valot. Tällainen mukava joulukoriste siitä sitten syntyi. :)



perjantai 28. marraskuuta 2014

Villasukat

Huomenta vaan

Välillä on aika nostaa jalat pöydälle. Edes hetkeksi. Tämmöiset jalanlämmittimet sain aikaan pitkästä aikaa neulomalla. Jännä, miten sitä on jo unohtanut miten näitäkin tehdään. No, jonkinlaiset tuotokset kuitenkin syntyi.


Joku tarkkasilmäinen varmaan huomasikin kuvan taustalla häämöttävän kanavatyön. Sellainen tuli Tampereella käydessä hankittua. Mukava välityö, jos kaikki muu rupee välillä kyllästyttämään. (Voiko niin käydä?!?)

torstai 13. marraskuuta 2014

Koiralle kaveri

Ihanaa torstaita!

Tänään on se hartaasti odotettu päivä, kun Tampere kutsuu! Kädentaitomessuja ja ihanien ystävien tapaamista, mikäs sen parempi tapa viettää viikonloppua! :)

Mun piti sitten virkata vielä tässä aamuhässäkässä toinenkin koira. Ensimmäiseen ihastuttiin niin paljon, että täytyy olla kummallekin pojalle oma matkaseuralainen. :)





tiistai 11. marraskuuta 2014

Virkattu koira

Heipä hei!

Jes, se on tiistai! Torstaina lähdemme junalla Tampereelle. Siellä sitten suuntana Kädentaitomessut! Perjantaina juhlitaan pojan synttäreitä, tulee 12 vuotta täyteen. Lahjaksi hänelle virkkasin tällaisen Nuuskun. Hän kun tykkää niin kovasti tällaisista luppakorvaisista koiruleista. :)

Mallin on suunnitellut http://ildikko-crochet.com/ ja ohje on ostettavissa mm. etsy.com :sta. (Ohje on englanninkielinen.)



Ylläolevissa kuvissa puuttuu vielä yksi tassu! Mutta kovasti silti jo Nuuskua hymyilyttää tuleva matka. Se kun pääsee ensimmäistä kertaa junaan! Tai oikeastaan ihan minnekään. :)




Mikäs se tämä on?




Hei, eipäs nyt kuvata!


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Havukranssi

Näin isänpäivän iloksi tein havukranssin. Sydämenmuotoisen sellaisen. Pohjan tein pajusta. Tuli ehkä vähän turhan iso, mutta olkoon nyt. Tuohon alas keskelle haluaisin vielä jonkinlaisen linnun tai kaksi lintua. Täytyy miettiä mistä sellaiset tekisi, että kestäisivät myös sateita.

Tämän myötä toivottelen kaikille isukeille mukavaa isänpäivää! Oma isäni on nukkunut pois jo 20 vuotta sitten. Muistoissa silti säilyy aina. <3


torstai 6. marraskuuta 2014

Pataässä-joulukortti

Toiveissa oli joulukortti, jossa olisi pataässä. Ensimmäisenä minun mielikuvitus tuotti siitä joulukuusen. Sitä lähdin toteuttamaan. Tällainen tuli.


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Mojo370

Hyvää keskiviikkoa!

Joulukorttien parissa menee tämäkin päivä. Ensimmäisenä pikkutytölle Hello kitty -joulukortti. Tämä on samalla minun versioni MojoMonday -haasteeseen.




lauantai 1. marraskuuta 2014

Lisää musteilla värjäilyä...

Heippa!

Se olis lauantai. Heräsin aamulla jo ennen kuutta musteilla maalailemaan. Ja tämmöisiä perinteisistä poikkeavia joulukortteja sain taas aikaan. Kyllähän tuo värittely aika haastavaa puuhaa on. Lopputulos näyttää (kuten taiteessa yleensäkin) kaukaa katsottuna paremmalle kuin läheltä.