maanantai 16. marraskuuta 2015

Blogissa taukoa

Heipä hei!

Blogissani on nyt viime aikoina ollut aika hiljaista. Tämä hiljaisuus tulee jatkumaan vielä jonkin aikaa, sillä tämänhetkinen elämäntilanteeni ei anna aikaa eikä mahdollisuuksia rakkaalle harrastukselleni. Palaan jälleen ensi vuonna uudella innolla myös blogin päivittämisen pariin. Oikein mukavaa joulunodotusta kaikille lukijoilleni!

Anne

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Lattiatyyny farkuista

Mitä syntyy kasasta vanhoja farkkuja, kun ne on ensin saksittu osiin? Eilen aloitin tällaisen tyynyprojektin. Lapset yleensä pelaavat lattialla istuen, joten teinpä sitten tällaisen lattiatyynyn. Mukavampi sen päällä pelata, luulen. Sivuilla kiertää taskuja tasaisin välein, jonne voi laittaa vaikkapa peliohjaimet tai muuta "tärkeää" säilytykseen. :) Tämä idea ei ole omani, vaan lainattu netistä: http://indulgy.com/post/CsbkPOaFq2/handmade-floor-pillow-made-out-of-old-denim-jean
Omaani tein päällitikkaukset joka saumaan, joten luulisi kestävän kulutusta. Täytteenä vanhoja tyynyjä ja peittoja.

Hauskaa puuhaa oli, teen varmasti lisääkin sisustusjuttuja vielä tällä farkkuidealla. :)





lauantai 11. heinäkuuta 2015

Altenewin ruusuja

Tämä oli ensimmäinen kokeilu näillä ihanilla ruusuleimoilla...



Mojo405

Minun versioni tämän viikon MojoMonday -haasteeseen. Ruusuisella onnittelukortilla mennään tällä kertaa. Leimakuvat Altenew.


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Ompelua, piirtämistä ja askartelua

Vaihteeksi ommellen. Käärmeennahkakuvioiset housut ja kietaisupaita. Kankaita olis lisääkin odottamassa, kun keksisi hyvät kaavat. 



Niin joo ja oonhan mä saanut pitkästä aikaa inspiraation piirtääkin. :)






Jokunen korttikin on tullut tehtyä, tässä viimeisin...






sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kissapussukka

Tänään on ollut laiska sunnuntai. Halusin kuitenkin ommella jotain. Niinpä sitten ajauduin tilkkulaatikosta kankaita etsimään, ja tällaiset ihanuudet löytyi. Ei muuta kuin ompelemaan! Tällainen kissapussukka sitten syntyi. :)






lauantai 20. kesäkuuta 2015

Onnittelukortti

Aikani kuluksi värittelin taustapapereita Distress Inkeillä. Apuna kuviointiin käytin sabluunoita. Leimakuva Gorjuss. Väritetty Copic Ciao -kynillä. Kuva kohotettu tarratyynyillä koholle. Hyvin yksinkertainen lopputulos.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Perjantaitunnelmaa

Hyvää Juhannusta kaikille!

Innostuin mixed mediasta ja ajattelinpa itsekin yrittää saada jotain aikaiseksi. Tässä tämmöinen suhteellisen nopeasti valmistunut kortti. Täytyy perehtyä tekniikkavinkkeihin oikein ajan kanssa, tämä on melkoisen koukuttavaa puuhaa.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kortteja

Sateisen sunnuntain puuhina on tullut maalattua taas taustapapereita Gelli Platen kanssa ja ilman. Hääkorttia motoristipariskunnalle, jouluakin jo mietitty, sekä uusia kokeiluja omien taustapapereiden kanssa. Värityksessä käytetty akryylimaaleja ja copicin tusseja.


perjantai 29. toukokuuta 2015

Gelli Plate -papereita ja kortteja

Tämä Gelli Plate -tekniikka vei minut kyllä ihan täysin mukanaan. Vapaapäiväni kulutin maalaamalla taustapapereita, ja illalla vielä väsäsin kortteja niistä. Tässä yksi valmis, ainakin omaan silmään onnistunut yksilö. Gelli Platella käytin akryylimaaleja, kuvioin kaikella mitä käteen sopivasti sattui (kuplamuovi, pitsit...) ja lopputulos oli aika huikea. Kukat väritin Copic Ciao -tusseilla. Nostin ne kohotarroilla pinnasta ylös ja lopuksi leimasin onnittelut. Mahtavaa. Näitä on kiva tehdä! :)

Youtubesta löytyy paljon ohjevideoita, tässä esim. yksi:
https://www.youtube.com/watch?v=P8zPM0TvKgQ

Tätä tekniikkaa on kiva käyttää mm. lastenkin kanssa. Tässä kun harvemmin voi epäonnistua. :)




lauantai 23. toukokuuta 2015

Kortteja

Pitkästä aikaa päivitystä. :) Kiireistä aikaa ollut. Sen lisäksi vielä käsi vaivaa. Tässä kuitenkin jotain kortteja. Oma käsiala kirvelee silmää, mutta sille ei voi nyt mitään...



perjantai 3. huhtikuuta 2015

Surukortteja

Heippa pitkästä aikaa ja hyvää pääsiäistä!

Kuinka ollakaan olen taas flunssassa, kun olis 4 vapaapäivää. Yritän nyt tässä kuumeen ohessa kuitenkin askarrella muutamia surukortteja, kun sellaisia minulta on kyselty. Tässä pari mallia. Pohjakartonkina on tuollainen kiilteinen satiinikartonki, tai mikä liekään oikealta nimeltään. Kuvissa sen kiilto ei pääse kyllä yhtään oikeuksiinsa.



sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kortteja

Viikonloppuna tuli askarreltua erilaisia kortteja. Tässäpä muutamia niistä. Suomenkieliset tekstileimasimet ovat Klemmarikellarista.

Ai niin, hyvää Naistenpäivää kaikille ihanaisille naisille, sekä muuten vaan mukavaa päivää kaikille miehille! :)









keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Lisää munattuja kortteja... :)

Tällainen munattu pääsiäiskortti tällä kertaa. Sama linja jatkuu, mutta pienin muutoksin. Tähän lisätty leimatut ja Distress Inkeillä värjätyt kukat. Värjäykset meni miten meni, en vaan osaa... :)



Pääsiäiskortti

Pitkästä aikaa korttipäivitystäkin... Kortteja on kyllä tullut tehtyä, mutta jostain syystä ne ovat jääneet tänne laittamatta. Tässäpä nyt kuitenkin esimakua tulevista pääsiäiskorteista. :)




Ruusuja paperista

Heipä hei!

Eilen nettiä selatessani törmäsin jälleen kerran ihaniin askarteluvideoihin. :) Jäin aivan totaalisen koukkuun näihin ruusuihin. Leikkasin nämä kuvioleikkurilla skräppipapereiden jämäpaloista, näin sain nekin hyötykäyttöön. Kauniita ruusuja tulee myös ihan vaikkapa mainoslehtisistä leikkaamalla. Levitin päälle siveltimellä kerroksen liimaa, joka toi ihanan kiillon näihin ruusuihin.

Ohje näiden valmistukseen löytyy täältä. Samassa videossa ohje myös ihaniin perhosiin. Niitä en oo VIELÄ kerennyt kokeilemaan. ;)

Nytpä on taas hetkeksi erilaisia ruusuja kortteihin laitettaviksi. Askartelun iloa! 





lauantai 31. tammikuuta 2015

Synttärikortti pojalle

Tänä aamuna rupesin askartelemaan synttärikorttia poikani koulukaverille, joka täyttää 10 vuotta. Tämmöinen syntyi: