sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Yksinkertaisia kortteja

Tänä aamuna ahkeroin kortteja vähän erilaiseen tyyliin. Eli kokeilin yksinkertaisia, toisessa käytinkin taustana vain kohokuvioitua helmiäiskartonkia. Toisen kortin 3D-kuva on metallinhohtoinen, joten se ei mielestäni muuta kaivannut, kuin kimaltavat paperit :)




lauantai 29. maaliskuuta 2014

Pääsiäiskortti

Olen tässä pari päivää tehnyt kotona suursiivousta, vaihdettiin huoneissa järjestystä ja teinpä itsellenikin oman puuhanurkan. Siivouksen päätteeksi ajattelin vielä askarrella. Tällä kertaa syntyi tällainen pääsiäiskortti DigiStamp Boutiquen leimalla. Kuvan tulostin kiiltäväpintaiselle valokuvapaperille ja väritin Copiceilla. Koristeena olevat kukat ja lehdet ovat myöskin itse tehtyjä.


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Apuväline ruutuvirkkaukseen

Hei!

Aloin virkkaamaan puuvillalangasta verhokappaa. Löysin tämän mallin erään kierrätyskeskuksesta ostamani käsityölehden välistä. Koska tällaisessa ruutupiirrosmallissa on aika hankalaa pysyä oikealla rivillä, kehitin siihen hyvin yksinkertaisen apuvälineen. Niittasin vain pari palaa kartonkia yhteen ja ujutin ohjeen niiden väliin. Rivi pysyy hyvin kohdallaan eikä vahingossa liiku, kun kartonki on sopivan tiukka tuolle ohjeelle. :)

Virkkauksen iloa! 


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Mojo Monday 338

Sunny morning everyone!

Here is my Mojo Monday -card. It is very basic. I didn't like glitter glue on those butterflies, so I'll take it off. The glue, not butterflies. :)

Have a nice day!




keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Pari korttia

Heipä hei ja ihanaa keskiviikkoa lumisateesta huolimatta! :)

Mun piti tehdä pääsiäiskortteja, mutta jotenkin nyt askarrellessa taas aiheet vaihtui. Pari tällaista tuotosta kuitenkin syntyi. Samalla opastin nuorinta poikaa virkkaamaan. Hyvin näkyi sujuvan, syntyi monta kirjavaa ja pitkää ketjusilmukkakäärmettä. :) Kissatkin olivat innoissaan virkkaustouhuissa mukana. Senpä takia sainkin itse askarrella korttini rauhassa, heh.





tiistai 18. maaliskuuta 2014

Mojo Monday 337

Hi everyone!

Here is my card to Mojo Monday 337. :) I like the sketch a lot. This is for someone, who likes "old good times".

I had two furry helping "hands" with me, my cats Sussu and Tassu. We made this together. :)

Have a good day with lots of inspiration!


perjantai 14. maaliskuuta 2014

Keiju-kortti

Pitkästä aikaa innostuin askartelemaan kortteja. Huonetilakin on nyt rajallinen, joten melkoisen kaaoksen sain aikaan tällä askarteluinnostuksellani. Mutta jotain valmistakin sentään syntyi. Tällainen "hörtyläinen" keiju-kortti! :)




















perjantai 7. maaliskuuta 2014

Neulepaita trumpettihihoilla

Tällainen paita syntyi Pierre Cavallon Luoto-langasta! Osittain omaa suunnittelua, trumpettihihojen malli oli Novitan lehdestä. Piti tehdä tästä alunperin huppari, mutta lanka pahus loppui kesken, eikä sitä tietenkään saanut enää mistään lisää. :( No, teinpä sitten vaan tällaiset vähän rouheemmat kaulukset. :) Tästä tuli aikas kiva, itse tykkään. Neulominen sujui yllättävän nopeeta, aikaa meni 4 päivää, joita en todellakaan edes uhrannut kokopäiväisesti neulomiseen! Ylitin itseni. :)